Kenkku

Parsonrussellinterrierit

Uutisia – News

18.3.2012 Artusta metsästysvalio

Tsekkituontimme Already Away BrennMill eli tuttavallisemmin Arttu, suoritti eilen toisen metsästyskokeensa. Koeaikaan 95 min mahtui vauhtia ja tilanteita, kaikille ennakolta tuntemattomassa maapesässä. Hyvät työt Artulta ja saaliiksi supikoira. Onnittelut Artun osaomistajille Sannalle ja Kaisalle, sekä kiitokset niille, joille kiitos kuuluu: Kaisa, Pepe ja Iva.

Artulla oli näyttelytulos valmiina odottamassa, joten sille anotaan nyt titteli KVA-M. Kaisalla on tarkoitus käyttää ehtiessään Arttu vielä “putkikokeissakin”. Metsästyskausi alkanee olla loppusuoralla tähän aikaan vuodesta. Supikoira tuntuu liikkuvan jo aktiivisesti pinnalla ja tyhjiä pesiä tavataan koko ajan enemmän. Kelien lämmetessä myös mäyrät alkavat lisääntymispuuhiin.

Arttu ja ensimmäinen Artun töistä eräksi saatu supikoira, syksyllä 2011

8.3.2012 Metsästelyä

Kenkkulassa elämä potkii ja ollaan koko lauma nyt “evakossa” kotoa, Joutsenossa. Kodissa on perustavaa laatua olevia ongelmia perustuksissa ja epäselvää on, palataanko vielä Imatralle vaiko ei. Viime viikot ovat olleet tosi raskaita ja tulevat viikot ja kuukaudet tulevat olemaan sitä myös. Onneksi tuo lauma koostuu tervepäisistä elukoista, jotka eivät ole liikoja stressanneet paikan vaihtumisia ja omistajan stressaamista. Myös elämä kerrostalossa sujuu koirien osalta niin hyvin, kuin se nyt näissä olosuhteissa on mahdollista. Ylimääräistä stressiä on purettu sopivan paikan tullen omistajan sekä koirien päästä mestästelemällä ja harrastelemalla, sekä ulkoilemalla hienossa kevätsäässä.

Lauantaina Emma pääsi jahtiin tutuksi tulleessa porukassa Ruokolahdelle.

Tiistaina saatiin vieraaksi Devi ja päästiin Puumalaan heti jahtiin. Devihän on ollut vasta kerran aiemmin luolajahdissa ja nyt lähdettiin katsomaan mitä neiti olisi asiasta mieltä, tauon jälkeen. Otteet olivat jo kovin erilaiset kuin viimeeksi, Devi on lupaava luolakoiran alku. Selkeästi Devillä oli tiedossa heti homman nimi, kun tutkapanta asennettiin kaulaan ja riistan haju näytti olevan kovin mieleinen jo ensimmäiselle pesälle matkatessa. Missään nimessä Devi ei ole mallia varhaiskypsä/hetivalmis,  mutta työskenteli nyt jo toisella kerralla itsenäisesti huomattavasti paremmin, kuin aiemmin. Devi menee kaikenkokoisiin luoliin mielellään ja löytää riistan. Se työskentelee haukkumalla, mutta kaipaa selvästi vielä työskentelyynsä itsevarmuutta. Hieno alku Deviltä ja kiitokset Riikalle taas vierailusta!

Ei metsästä tarvinnut ilman saalista lähteä. Devin ja Emman tulos oli Puumalasta supipariskunta.

 

26.2.2012 Artulle LUME1

Hienot tulokset saivat eilen jatkoa, kun Kaisa ja Petri lähtivät ensimmäisen Tsekkituontimme, Artun (Already Away BrennMill) kanssa Ristiinaan jahtiin. Jahdissa oli mukana tällä kertaa tuomarikin, sekä toinen lume-koetta suorittava parson. Molemmille parsoneille saatiin hienosti supit saaliiksi ja lume1 -tulokset plakkariin. Artulta päätyi kokeessa eräksi kaksi supia, alle 90 minuutin työskentelyllä. Ensimmäinen supi tuli “aliaikaisena” otteen kestettyä riittävän pitkään. Onnittelut osaomistajille ja suuret kiitokset Artun eteenpäinviemisestä kuuluvat Kaisalle ja Petrille!

Kaivuulupa saatu ja ahkerat paiskivat töitä

Tyytyväiset metsästäjät. Lume1 ja pari supia plakkarissa!

22.2.2012 Winhalle toko VOI1

Kun muu elämä on viimeaikoina murjonut enemmän kuin riittävästi, oli mukava lähteä välillä koirat kyydissä koereissuun. Kovin epävarmana starttasin matkaan, kun Winhalla oli edessä vasta ensimmäinen voittaja-luokan koe. Treenit olivat menneet mielestäni varsin mukavasti.

Koe alkoi ihan kivasti ja selvästi parani loppua kohden. Paikallaolosta tuli ensin 9, ihan en kuullut tippuiko piste haistelusta vai jostakin muusta. Winha makasi pää pystyssä rauhallisen näköisenä, kun palasin piilosta. Koe oli lämpimässä hallissa, mattopohjalla. Huomasin kyllä Winhan ottavan taas painetta mun jännittämisestä, mutta selvästi vähemmän, kuin aiemmin. Seuraaminen ja luoksetulo olivat vähän “hidastetusta filmistä”, mutta suoriuduttiin kuitenkin 7 arvoisesti. Välissä istuminen 10. Kun sitten päästiin Winhan pravuuriliikkeeseen asti ja päästeltiin ruutuun 10 arvoisesti, paine selvästi purkautui ja vire alkoi parantua. Treenien murheenkryynit tunnari ja kaukotkin menivät muistaakseni 8 arvoisesti, joten lopputulema oli 263 pistettä ja heti plakkariin YKKÖSTULOS (2.sija)!!! Tuomarina oli Markku Mäntynen ja koe järjestettiin Varkaudessa, Varpsin hallissa.

Hieno Winha <3

Winha jatkaa siis tästä kohti erikoisvoittajaluokkaa! Jos joskus on tuntunutkin siltä, että samoja asioita tahkotaan ilman edistymistä, kertoo kisakirja ihan muuta. Winhan ensimmäinen toko-koe oli tasan vuosi sitten ja ensimmäinen alo1 tuli kesäkuussa. Ts. eteneminen erikoisvoittajaluokkaan on tapahtunut tavoitteet huomioon ottaen supervauhtia.

Myös Emma osallistui lauantain kokeeseen, mutta keskeytin sen kokeen jo neljänteen yksilöliikkeeseen. Emma ei selvästi ollut ollenkaan normaali itsensä ja koska kokeen edetessä alkoi vahvistua epäilys myös sen ontumisesta, päätin jättää jo huonosti alkaneen kokeen kesken. Nyt levätään, varataan hieroja-aika ja tarvittaessa lääkäri, sekä treenaillaan rauhassa. Katsotaan Emmalle koetta myöhemmin taas. Mitään vakavaa sillä ei selvästi ole, koska arjessa se on oma itsensä. Seuraillaan.

4.2.2012 Uusi vuosi, vanhat kujeet

Eli ei mitään uutta itärintamalta. Vuosi alkoi jahtireissujen merkeissä. Tein pitkän viikonlopun jahtitourneen, kun sain ensin vierailla Kaisan ja Petrin mukana Heinolassa, sekä samalla reissulla Järvelässä. Tuolla reissulla kaivettiin Artulta supi ja Awylta ladon alta kettu. Artulla on kasassa nyt kymmenkunta supia, joiden kanssa se otteet alkavat olla melko riuskat, iso koira kun on.

Tuolta reissulta jatkoin Puumalaan, jossa vietettiin mukava ja vaiherikas päivä, maata tonkien jälleen. Perttu työsti aika hankalasta paikasta, kiven alta pari mäyrää, josta siirryttiin yhdelle minullekin entuudestaan tutulle rantapesälle. Ison kiven alle lähtee käytävät tuoltakin. Emma pääsi esittämään ajokoiran taitojaan, kun kiven alta lähti alle vartin työstämisen päälle kettu liikkeelle. Metsästäjät seisoimme sen verran lahjakkaasti ampumalinjalla, että järven selälle pyyhälsivät niin kettu, kuin Emmakin.  Erinäisten vaihdeiden ja vauhdikkaiden tilanteiden jälkeen kettu kääntyi ja Emma sai sen ajettua takaisin samaan pesään, josta oli lähdetty. Meille jäi sivusta seuraajan rooli, koiran ollessa niin lähellä, ettei haulikoiden piippuja tarvinnut nostella. Pienen työstämisen päälle kettu liikahti kuitenkin uudelleen sen verran ulos, että päätyi eräksi. Tämä saattoi olla ketun onni, sillä terve tuo kettu ei ollut. Se oli ilmeisesti pelkässä alusvillassa tai tosi lyhyessä karvassa. Ennen en ollut tuollaista nähnyt, eikä kyseessä mielestäni ollut kapi, vaikka senkin vaivan varalta Emman jahdin jälkeen pesin ja hoidin.

Samson-ketuksi veikkasi joku minua viisaampi:

Tänään kuului hyviä uutisia agilityradoilta: Kiho on voittanut luokkansa ylivoimaisesti nollatuloksella, joten tästä eteenpäin tämä pieni vikkelä nähdään kakkosluokassa. Onnittelut Heli!

Pentuset kasvavat ja voivat hyvin, paitsi eivät onneksi paljon kasva. Sisu on nyt puolen vuoden iässä 31cm kaunis ja rämäpäinen neiti. Kitan mitta oli kuukautta nuorempana 28,5cm. Molemmat pentuset ovat lenkkeilleet sen, minkä pakkasilta kykenevät ja harjoitelleet arkielämän taitoja aikuisten koirien treenien sivussa.

7.1.2012 Vuosi vaihtui

Vuosi vaihtui, mutta mikään muu ei niinkään. Tähän aikaan vuodesta metsästellään, mitäpä muuta, samalla kun Winha täyttää harrastekoiran paikkaa muiden hommien osalta.

Vuosi vaihtui rauhallisesti. Päivällä päästiin taasen vieraaksi supijahtiin, josta päivän saldo oli neljä supia. Emma tienasi tällä reissulla minulta erityiskiitokset (ja tulilla makkaraa) hyvästä työskentelystään ison kiven alla.  Molemmat pennut suhtautuivat rauhallisen välinpitämättömästi uuden vuoden ilotulitteisiin ja muuhun turhan kohkaamiseen. Vuosi vaihtui niiden osalta leikkien ja lepäillen. Loppiaisen kunniaksi metsästettiin lähes samalla kokoonpanolla, vain maisema hieman vaihtui. Suurkiitos jälleen metsästystovereille hyvästä ulkoilutuksesta, niin omasta kuin koirieni puolesta!

 

Emman uuden vuoden supi

 

Tähän aikaan vuodesta kirjoitellaan usein edellisvuoden muisteloita ja suunnitellaan tulevaa. Vaikka viime vuosi piti sisällään lukuisia iloisia hetkiä, minun vuoteni piti sisällään myös todella suuren menetyksen. Ihan liian aikaisin lähti pieni aarteeni sateenkaarisillalle. Jätän viime vuoden ruotimisen tähän ja katseet siirretään tulevaan.

 

Kiukku ja Emma v. 2009. Kuva: Jukka Laitinen

 

Tulevaisuuden toivot vaihtavat hampaitaan ja opettelevat elämään. Yö ja päivä ovat pennut luonteiltaan, erilaisia ja tosi kivoja kakaroita.  Arkielämän asioita opetellaan ja tutustutaan pikkuhiljaa riistaan.

Sisulla ja Kitalla on omat kuvagalleriat kennel Repoketun sivuilta, tässä linkit: Sisun galleria ja Kitan galleria.

Oikein hyvää uutta vuotta!

17.12.2011 Jahtia ja tokoa – mitäs muuta

Päivän hienot uutiset kantautuvat jälleen Pohjois-Karjalasta. Devi oli tänään viimeisessä avoimen luokan toko-kokeessaan. Viimeisessä, koska tuloksena oli I-tulos, pistein 164,5p. ja sijoitus 3. Näinollen Devi tienasi itselleen kolmannella avo-ykkösellään koulutustunnuksen TK2 ja seuraava startti tapahtuu voittaja-luokassa! Melkoista hallintaa Riikalta, tosi nuoren parsonin kanssa. Onnittelut molemmille!

 

TK2 Devi. Kuva: Riikka Byckling

 

Jahdeissa jatkettiin viime sunnuntaina, Ruokolahdella. Kiitokset jälleen oppaille ja kanssametsästäjille mukavasta päivästä! Saaliiksi saatiin päivän aikana neljä supia, Emman, Pertun ja Devin työstäessä vuoroillaan. Pesät olivat tällä kertaa kaikkea muuta kuin helppoja, mutta tilanteet vaihtelivat ja Devi pääsi harjoittelemaan ja työstämään jo ihan mukavasti. Nyt on hyvä pitää pientä taukoa ja katsoa myöhemmin, minkälaisia juonia neiti on pienessä päässään supikoirien menoksi punonut.

 

Emman ja Devi supisaaliilla. Kuva: R. Byckling

 

9.12.2011 Devi (ja luolajahteja)

Devi on meillä tämän viikon harjoittelemassa metsästyskoiran töitä. Se on päässyt jo aiemmin lintujahteihin, mutta tämä viikko paneudutaan luolajahdin saloihin. Maanantaina käytiin keinoluolilla, jossa sillä olikin varsin mukavat otteet. Devi voisi olla koevalmis 1-2 treenikerran jälkeen. Erityisesti pidän sen ennakkoluulottomasta asenteesta luolastossa liikkumiseen ja napakasta, mutta järkevästä tavasta työstää riistalla.

Tiistaina Devi oli jo matkassa, kun suuntasimme itsenäisyyspäivän vierasjahtiin Puumalaan. Pienehköstä kiven alusesta löytyikin heti aamusta supit, joiden hajut Devi selvästi merkkasi. Pienellä Emman avustuksella Devi saatiin töihin ja haukku raikasi jo varsin mukavasti ja lupaavasti. Saaliiksi tästä pesästä kaksi supia. Päivän aikana tarkastettiin vielä monta tyhjää luolaa, sekä kaadettiin yksi supi toisesta pesästä isäntäväen saksanterrin avustuksella. Olipa mukava tapa viettää itsenäisyyspäivää, supisaaliineen kera nuotiomakkaran ja räntäsateen. Tästä on hyvä jatkaa kohti viikonlopun jahteja.

 

Devi työstää

 

 

Emma&Devi supisaaliilla

 

 

supisaalista

 

Lupaavien luolakoiran elkeiden lisäksi olen pitänyt Devin tavasta sopeutua täysin kivuttomasti omaan laumaani. Ei ole ehkä helpoin paikka nuorelle nartulle tulla pieneen kotiin, jossa on ennestään kaksi aikuista narttua ja kaksi pientä ja ärsyttävää pentua. Mitään ongelmia ei kuitenkaan ole ilmennyt ja kaikki saavat elää keskenään yhtenä laumana. Siskoksilla Sisulla ja Devillä on ollut yhdessä erityisen kivaa, mutta mitään sanomista ei näytä ilmenevän muillakaan. Devin kanssa on ollut muutenkin mukava ja helppo elellä, sillä neidillä on erittäin fiksut käytöstavat ja niin koirien elekieli, kuin ihmistenkin perussäännöt hyvin selvillä. Hyvää työtä on Riikka Devin kanssa tehnyt!

 

Winha, Emma, Devi, Kita ja Sisu nauttimassa talvesta

 

 

Viisikko

 

 

Siskokset Sisu ja Devi

 

Viime viikonloppuna oltiin luolajahdissa Ruokolahdella. Tuolloin saaliiksi saatiin mäyrä ja kettu.

Keinoluolilla maanantaina olivat mukana myös tsekkipojat Arttu ja Busse. Arttu on koevalmis ja ilmoitettaneen lähiaikoina sopivaan kokeeseen. Artulta oli viikonlopun jahdeissa kaadettu jälleen pari supiakin. Artun otteet ovat hyvin reippaat ja itsevarmat ja se käyttää jahtitilanteissa selvästi kokoaan ja voimaansa fiksusti hyödykseen. Bussella on ikää nyt 8kk, enkä liioittelematta muista nähneeni keinoluolilla noin nuorena noin valmista koiraa. Busse harjoitteli ketun kanssa nyt ensimmäistä kertaa, nuoren ikänsä takia tietysti levy välissä, mutta otteet olivat hyvinkin itsevarmat ja riistavietti vahva. Ahdinkokaan ei tuota nuorelle pojalle minkäänlaista ongelmaa.

 

Arttu ja Pepe sekä viikonlopun supisaalista

 

9.12.2011 Viisi vuotta raakaruokintaa

Minä en juuri koskaan puhu barffista, koska koirani eivät barffaa. Ne syövät raakaruokaa. Barffista koirieni ruuan erottaa se, että annan joskus myös jotakin viljapitoista, en ole fanaatikko nappuloiden kanssa, vaan niitä voi antaa esimerkiksi “karkkina”, enkä anna luita yli 50% tai 60% ruuasta, vaan omani syövät lihaisia luita vähemmän, veikkaisn, että 30-40% luokkaa ravinnostaan. Noin viisi vuotta sitten vaihdoin koirieni ruokinnan raakaruualle, eli Emma on kotona asuvista koiristani ainut, joka on syönyt koiranmuonaa/nappuloita.

Tämän viiden vuoden aikana minulla on ollut viisi koiraa, joista kaksi ovat vielä pentuja. Uskon, että ruokinta on pitkälti syynä siihen, että meillä,

-on ollut yhteensä yksi korvatulehdus (kesällä, kun uidaan paljon)

-on ollut nolla kertaa hiivaa korvissa, tassuissa, muualla iholla

-on ollut yksi silmätulehdus

-ei ole ollut ollenkaan tyhjän mahan oksentelua

-on ollut kolme ripulia, jotka kaikilla koirilla yhtä aikaa

-ei ole ollut mitään iho-ongelmia, allergioita, haavaumia, ihottumia, punoituksia, kutinoita

-on tyhjennetty muutaman kerran anaalirauhaset, aina samalta koiralta

-on kaikilla kiiltävä, hyväkuntoinen karva, josta ei jää käteen rasvakerrosta tai muuta möhnää

-ei ole tarvittu hammaskiven poistoa, tai muita hammaslääkärin palveluksia

Kitan korvista hävisi kaikki vaikku putsaamatta alle viikossa sen jälkeen, kun se vaihtoi ruuan raakaruualle. Koiristani Kiukku ja Sisu olivat syöneet raakaruokaa jo kasvattajalta tullessaan ja osasivat siten syödä kaikenlaisia lihoja ja pureskella luunsa opettelematta. Winha ja Kita oppivat samat temput muutamissa päivissä, ilman mitään vatsa- tai ruuansulatusongelmia.

29.11. Kita kotiutui

Lauma kasvoi viime yönä neljällä tassulla, kun Kita lensi Itävallasta Suomeen. Lämpimät kiitokset Hallstenin Tiinalle avusta ja Kitan kuljettamisesta lähes kotiintoimituksena Imatralle asti!!

Kitan suku on mielenkiintoinen yhdistelmä osin ruotslalaistaustaista (Radagast) saksalaisemää  ja isänsä englantilaisia wörkkilinjoja. Se on nyt noin 3kk ikäinen ja vaikutaa ensituntumalta oikein rohkealta, itsevarmalta, täräkältä jahtikoiran alulta. Molemmat vanhemmat ovat mukavasti toimivia metsästyskoiria, joilla pyydetään riistaa niin luolista (mäyrä, kettu) kuin maan päältäkin (villisika). Saatiinpa meidänkin narttulauman jatkoksi mies taloon. ;)

26.11. Vuoden toko-koira

Emma palkittiin Imatran Kennelkerho ry:n vuoden 2010 parhaana toko-koirana. Valitettavasti se “viimeinen” ykkönen jäi tältä vuodelta tekemättä. Jouduin perumaan pienen sairasloman takia Varkauden kokeen, joten seuraavana suuntaamme messariin. Sieltä odotuksena on mukava kokemus.

Metsästyskautta jatkettiin kiertämällä luolia torstaina, tällä kertaa tuloksena muutama tyhjäksi todettu pesä. Ihme lämpöaalto on vallannut (ainakin) eteläisen Suomen, lämmintä taisi olla jahtipäivän aamuna +7. Lunta oli jo hetken maassa sen verran, että tuntui valoisammalta, muttei sitä ole riittänyt edes jäljityskeleiksi asti.

20.11. Metsästelyä

Metsästelyä on yritetty kovasti jatkaa tämän kauden osalta. Tänään oltiin jahdissa Järvelän maastoissa, kiitoksia asianosaisille jahdin järjestämisestä. Päivä oli oikein onnistunut ja saalista tuli neljän supin verran kolmella koiralla. Päivän ilonaihe oli Arttu, joka pääsi ensimmäistä kertaa itsenäisesti kokeilemaan luolajahtia. Melko vaativasta pesästä löytyi toiselta koiralta otetun supin jälkeen toinen supi, jota Arttu työsti hienosti reilun metrin kaivuun verran. Hienoa työtä ja upeasti saalistilasto auki myös tälle nuorelle urokselle.

 

Arttu ja supi

 

Deville tokon AVO1

Uudet kokeet, sama otsikko. Näihin otsikoihin kun ei kyllästy! ;) Devi ja Riikka tokoilivat tänään Varkaudessa ja tulosluetteloon kirjattiin yhden nollankin jälkeen vielä 162,5 pistettä. Näin siis Deville jo toinen avo1 lyhyellä aikaa. Hienoa ja onnea Riikka!

 

Devi 17kk

 

Deville tokon AVO1

Ehdin päivittää kuulumisia, kun jo kännykkä piippasi iloisia uutisia! Riikka ja Devi olivat ehtineet käydä toko-kokeessa, tällä kertaa avoimessa luokassa. Pisteitä kertyi hopeakoirakolle 186 ja kunniapalkinto. Tuomari oli kertonut työskentelyn olleen päivän miellyttävintä seurattavaa ja se on helppo uskoa. Devi on niin reipas ja iloinen, ja taitava. Onnea Riikka, hienoa työtä!! Devillä on nyt sitten jo oikeus voittajaluokkaan, 1,5-vuotiaana. Upea koirakko!

 

Devi alo1 suorituksen jälkeen

 

Lisää luolajahtia

Torstaina pakattiin jälleen kimpsut ja kampsut ja lähdettiin Villen ja koiriensa kera koluamaan pesiä. Tyhjää pengottiin muutaman pesän verran, ennen kuin maaluolasta alkoi kuulua Paolon haukku. Kaikesta päätellen vastustajana oli tällä kertaa mäyrä. Kaikki ei kuitenkaan mene aina niinkuin elokuvissa, ei edes joka kerta. Käytimme lopulta tähän luolastoon ja yhteen mäyrään kolmea koiraa, noin kuusi tuntia ja aika monta kaivettua kuoppaa. Lopulta erinäisten vastoinkäymisten jälkeen saatiin mäyrä eräksi, Pertulta (10-v). Koirat olisivat voineet nohevamminkin toimia…

Sisu vietti jahtipäivän lomassa niin sanottua TET-päivää ja pääsi tutustumaan saaliseen tuoreeltaan. Mieltä lämmitti sen suhtautuminen asiaan. Vaikuttaisi, että aihepiiri tuntuu tässä vaiheessa kiinnostavalta. :)

Toivottavasti ensi kaudella jahtikoiratilanne on parempi. Ainakin se on runsaslukuisempi. Sytytellään Sisua pikkuhiljaa kauden aikana, kunhan nyt kasvaa edes vauvasta nuoreksi. Sisun lisäksi laumaa saapuu rikastuttamaan tulevaisuuden toivo “Kita”, joka matkaa Suomeen tämän kuun lopussa.

Luolajahtikausi

…pyörähti käyntiin virallisesti jo elokuussa yhden mäyrän siivittämänä, mutta nyt päästiin viikonloppuna tositoimiin ihan suunnitellusti. Koirat olivat mukavasti levon tarpeessa torstaisen lintujahdin päätyttyä Emman osalta hirvihaukkuun, joten rauhassa sain ajella vähän kauemmaskin. Berit (kennel Radagast) ja Cristin (kennel Jaktvet) olivat saapuneet Ruotsista Heinolan maisemiin hakemaan Sisun siskoa, Kettua, kotiin ja samalla jahtiin ja luolakokeeseen. Perjantaisesta lume-kokeesta kruunattiin hienolla supityöskentelyllä, sekä Suomen, että Ruotsin metsästysvalioksi Radagast Quendi. Pricken on kennelliiton mukaan ensimmäinen ulkomainen metsästysvalio Suomessa.  Hienoa parsonit!

 

Radagast Quendi: SE & FI KVA-M

 

Viikonlopun kokonaissaldoksi tuli lopulta tämä yksi valio, kaksi supikoiraa, mäyrä ja hirveän monta iloista, mutta tosi väsynyttä naista. :) Kiitokset osallisille -  myös miehille. Oli kivaa!

 

Emma ja Arwy seuraavat kaivuutyön edistymistä

 

 

Todistettavasti emäntäkin tekee joskus töitä, koirien lisäksi.

 

Koska “varusteiden” pitää olla kunnossa, tein parin haulikkokaupan lisäksi joitain _pieniä_ muitakin ostoksia…

Paljon mukavia uutisia

Edellisistä päivityksistä on vierähtänyt aikaa ja senpä jälkeen on ehditty kaikenlaista. Ensin kuitenkin kiitokset muistaneille. Kiukku jätti laumaamme ja kotiini suuren aukon, jota ei hetkessä täytetä. Ystävien tuki on ollut kuitenkin korvaamatonta. Koville otti – ja ottaa vieläkin, mutta elämä jatkuu. Erityiskiitoksen hauaisin lausua vielä Korpisen Helille. Olit korvaamaton. Kiitos.

Syyskuussa olin järjestellyt jo auton neljän koiran matkustettavaksi, mutta vain kolme paikkaa tarvitaan. Kuitenkin kolme, sillä laumaamme tuli vahvistamaan Kuhmosta, Repokettulasta, ihanankamala Sisu, joka on nyt 11 viikkoinen riiviö.

 

Repoketun Kenraali-Kenkku

 

Sisu ehti vain noin kahdeksan viikkoiseksi, kun lähdettiin sosiaalistumaan maailmalle, parsonerkkarin merkeissä. Lohjalla vietettiin mukava päivä, jossa “omat” esiintyivät edukseen mukavin tuloksin: Emma Käy EH ja Devi jun EH. Pikkupoika Busse esiintyi pikkupentujen luokassa voittaen luokkansa (15 urosta) kera kunniapalkinnon!! Onnea Saana & perhe.

 

Devi 15kk

 

 

Beau Buster BrennMill

 

Kaikkien laumapoliittisten muutosten myötä pidettiin tovi stressinpoistolepoa ja keskityttiin vain lenkkeilemään kauniissa, syksyisissä metsissä ja sienestettiin kymmeniä litroja sieniä, siinä sivussa. Koirien, sekä omat hermot lepäsivät ja kunto toivottavasti kohenee. Arkeen palaillaan pikkuhiljaa, kun pikkukakarakin jo lenkkeilee mukana ja treeneissä siirryttiin osin hallikauteen.

Winha päätti ulkokoekauden tänään suoriutumalla BH-kokeesta varsin upeasti. Tuomari kehui tottista useampaan kertaan ja olihan se, päivän parasta. Erinomaiset arvosanat seuraamisista ja istumisesta, muuten erittäin hyvää, luoksetulon hidastelua (ennakoi stoppeja) lukuunottamatta. Kaupunkiosuudessa suoritus oli hyvin Winhamainen, tuomarin sanoin “suoriutui tempperamentilleen tyypilliseen tapaan, erittäin vilpittömänä ja onnellisena”. <3 Tottisosuuden tuomarin sanat lämmittivät myös: “En olisi etukäteen uskonut sen kykenevän aivan yhtä näyttävään tottikseen kuin nämä huomattavasti suuremmat koirat. Erittäin sporttinen ja hieno suoritus.” BH-koehan on vasta hyvä startti kaikelle muulle, mutta ah, nämä sanat lämmittävät mun mieltä tänään. Winha ei tule antamaan tuumaakaan periksi isommilleen jos se koirasta on kiinni. Täysikorkeat pk-esteet on treenikentillä jo ylitetty ja tästä on hyvä jatkaa!

BH Winsure Wangolina

Sokerina pohjalla, Devi suoriutui eilen elämänsä toisessa toko-kokeessa tosi hienosti. Yhden nollan jälkeen pisteitä kertyi “kolme vajaa ykkönen” eli 157 ja II-tulos. Upea suoritus nuorelta koiralta, vaikka vähän taisi jäädä ohjaajan hampaankoloon… Veikkaanpa, että seuraavalla kerralla on pisteet toisen näköiset. ;)  Onnea jatkoon, Riikka & Devi!

Kiukku 17.9.2007 – 15.9.2011

Lepää rauhassa rakas varpaanlämmittäjäni, luotettu jahtikumppanini, laumamme hauskuuttaja.

Meillä on niin ikävä.

4.9.2011 Emma piirinmestaruuspronssille!!

Eilen tokoiltiin tokon Kymen kennelpiirin piirinmestaruuskilpailut Imatralla. Sekä Winha (avo), että Emma edustivat Imatran Kennelkerhon joukkueessa sekä Emma tietysti henkilökohtaisessa kilpailussa evl:ssa.

Winhan kanssa oltiin, tuomarin sanoin: “päivän epäonnisimmat,” eli pisteitä kertyi 159. Auts! Maahanmenosta tuli hieno istuminen ja yhden nollan myötä ykkönen jäi siis pistettä vajaaksi. Hienosti Winha kuitenkin suoriutui muuten, keräten jokusen kympinkin.

Emman kanssa päästiin starttaamaan vasta puolilta päivin ja koe venyikin pitkäksi ja (ohjaajalle) raskaaksi. Koe tehtiin kolmessa osassa: paikallaolot, seuruusta-ruutuun ja loppuun noudot ja kauko-ohjaukset. Emman pisterivi näyttää seuraavalta:

Paikalla istuminen 10
Paikallla makuu 10
Seuraaminen 5
“Zeta” 10
Luoksetulo 9
Ruutu 9
Ohjattu nouto 9
Metallinouto+hyppy 9
Tunnistusnouto 9
Kauko-ohjaus 10

Pisteitä kertyi siis yhteensä 288 eli kunniapalkinnon kera I-tulos ja PIIRINMESTARUUSPRONSSIA!!! Enpä olisi ihan kohta uskonut. Jes!

Sokerina pohjalla, Winhan, sekä Emman tulokset laskettiin mukaan joukkuetuloksiin ja IKK:n joukkue ylsi myös joukkuepronssiin!! Meillä on ollut tänä kesänä hieno ja tasainen joukkue jossa on vuorotellen onnistuttu tai epäonnistuttu, mutta tunnelma ei ole joukkueessa laskenut. Kiitoksia Paula, Pauliina, Sanna, Margareetta… koirat… sekä kaikki meitä eilen kannustaneet!! Tunnelma oli kokeen jälkeen katossa hienon suorituksen myötä, mutta ei vähiten siksi, että saimme onnistua “kotikylässä” treenikaverien kannustamana!

15.8.2011 Winhalle ja Artulle näyttelytulokset

Winha kävi sunnuntaina Joensuun kaikkien rotujen koiranäyttelyssä. Ainoana narttuna tulos EH. Tuomarina Fernando Madeira Rodrigues, Portugalista. Nyt on käyttölajeissa (mahdollisesti vielä joskus) vaadittava näyttelytulos plakkarissa ja Winhan näyttelytournee näytelty. Lyhyestä virsi kaunis.

Myös yhteisomistusuroksemme, Arttu, pyörähti näyttelykehässä. Artulle nuorten luokasta tulos ERI/2 erinomaisella arvostelulla. Kiitokset Miialle Artun esittämisestä ja Sannalle (jatkuvasta) trimmistä. Artun kuva: Sanna Uhlbäck.

7.8.2011 Winhalle AVO1

Winha starttasi eilen Mikkelin toko-kokeessa avoimessa luokassa. Pitkään on paikallamakuun ja seuruunkin ongelmia työstetty ja työ kantoi hedelmää. Vähän oli vielä pientä jähmettymistä havaittavissa, koetilanteessa, mutta eteenpäin mennään selkeästi.

Winhan pisteet: Makuu 10, seuruu 10, maahanmeno 8, luoksetulo 6 1/2, seisominen 10, noutaminen 8, auko-ohjaus 8, estehyppy 6, kok. 9. Yhteensä 166,5 ja AVO1 / 4. sija. Hieno Winha! <3

Winha on ilmoitettu pariin kokeeseen, mutta selvitellään järjestäjältä mikä niissä on jonotilanne. Hirveää tarvetta ei nyt koekehiin olisi, vaan tarkoitus on starttailla ehkä kevään kuluessa voittajassa. Sitten kun alkaa olla valmista.

Tarkemmat sepustukset löydät taas BLOGIsta.

25.7.2011  <3

Otsikon mukaisesti, viimeaikaiset ajatukset ovat liikkuneet sydänasioissa. Tällä kertaa tutkimuksen kohteena oli Devi sydämineen. Devi kävi silmä- ja polvitarkkien yhteydessä rokotuksilla, jossa kuunneltiin myös sydän. Sydämessä kuului jotakin “outoutta”, mikä päätettiin tutkituttaa, varmuuden vuoksi ja diagnoosin saamiseksi. Sivuääntä sydämessä ei ollut. Sydänsairauksien erikoislääkäri (Seppo Lamberg) tutki Devin sydämen (EKG ja ultra) ja todetiin kammioperäisiä muutoksia. Onneksi myös verikokeiden jälkeen diagnoosiksi muodostui vaihtoehdoista se paras: Devi on sairastanut jossakin vaiheessa elämäänsä sydänlihaksen tulehduksen. Tällä hetkellä se ei vaadi mitään hoitoa ja Devi jatkaa normaalia elämäänsä ilman mitään rajoituksia. Löydöksen perusteella tehdyissä verikokeissa poissuljettiin addisonin tauti ja kilpirauhasen vajaatoiminta. Myöhemmin kontrollissa nähdään, palautuuko kammiokin täysin normaaliksi. Parasta on, ettei löydös vaikuta tässä kohtaa Devin elämään, harrastuksineen! Missään vaiheessa Devi ei ole oireillut mitenkään eikä ollut ns. kipeänä.

Tästäpä aasinsiltana tähän parsonien sitkeyteen, näissäkin asioissa. Onhan hankalaa saada kiinni niiden vaivoista! Pienet sisupussit kun eivät näytä kipujaan eivätkä vaivojaan, vaan mennä porskuttavat, sisulla ja innolla. Saman sain todeta moneen kertaan mm. Kiukun kanssa. Sehän sairasti aikanaan perussairauttaan tutkittaessa virtsakiteet tulehduksineen, sekä pahan suolistotulehduksen, ilman mitään oireita. Osa löydöksistä tehtiin muissa tutkimuksissa ja osa sitten, kun koira oli jo “jalaton”. Eilen löysin Emman kyynärpäästä tosi kipeän kohdan – ja taas ainut oire oli hitaus maasta istumaan noustessa. Ongelmia oli taas jo monena päivänä, ennen kuin ymmärsin alkaa etsiä fyysistä vikaa koulutusvirheen sijaan. Tällä hetkellä näyttäisi onneksi kuitenkin, että on ehkä vaan kolauttanut sen . Oli jo aamulla paljon parempi, mutta seuraillaan vielä. Tutkitaan jos tarvetta ilmenee.

Että tällaista tällä kertaa ja aina jotakin. Toivotaan, että lääkäriin ei ole lähiaikoina asiaa! :)

10.7.2011 Terveystuloksia

Emma, Kiukku ja Devi kävivät viime viikolla terveystutkimuksissa. Emman ja Kiukun osalta tarkastettiin silmät ja molemmat olivat jälleen terveitä. Emma tarkastettiin nyt n. 6-v ja Kiukku 4-v ikäisenä. Koska molemmat likat ovat jo pois jalostuskäytöstä ja pll-geenitestin perusteella terveitä, uskalsin pitää nyt parin vuoden tauon tarkastuksilta. Tarkoitus on kuitenkin tarkastaa Emma vielä vähintään kerran, Kiukku varmaan pari kertaa.

Tarkastuksilla kävi myös Devi, jonka silmät olivat terveet ja polvet 1/1. Ykkösen polviksikaan eivät olleet ollenkaan huonot, eivätkä tule lääkärin mukaan koskaan Deviä tuon takia vaivaamaan.

Minä harrastelin tässä välillä vaihteeksi myös mejää. Tällä kertaa omat koirat olivat erinäisistä syistä “varikolla” ja sain harrastuslainaan ohjattavakseni  Pertun (Tairngire Enterthedragon). Perttu teki Savitaipaleen hellekokeessa, suorastaan polttavassa paahteessa, todella sitkeän suorituksen ja alun sadan metrin vaikeuksien jälkeen, jäljesti uutterasti kaadolle. Tulokseksi Pertun (10-v) ekasta kokeesta AVO3.

21.6.2011 Emmalle EVL1

Tulihan se sieltä!!! Vuoden pisimmän päivän ja yöttömän yön kunniaksi oltiin Emman kanssa Mikkelissä toko-kokeessa, siis keskellä yötä, yökokeessa. Valoisa kesäyö teki kyllä kokeeseen ihan omanlaisensa mukavan tunnelman ja Puumalan järvimaisemien kautta oli tosi kaunista ajella yöauringossa.

Emman pisteet: Istuminen 10, makuu 0, seuraaminen 7 1/2, “zeta” 9, luoksetulo 9, ruutu 9, ohjattu 9, metallihyppy 9, tunnari 8 ja kaukot 9. Yhteispisteet 265,5 ja siis EVL1!!!!!!!!!!!! Kokeessa tuli kaksi ykköstä joten Emma sijoittui toiseksi (8 evl-koiraa).

14.6.2011 Deville toko ALO1

Devi ja Riikka aloittivat tänään tokouransa osallistuen Devin ensimmäiseen toko-kokeeseen. Paljon aiemmin ei kokeeseen olisi voinut lähteäkään, sillä Devihän ei ole vielä ehtinyt täyttää vuottakaan. Mutta ikä ei haittaa kun homman taitaa. Tulokseksi tuli huikeilla 186 pisteellä ALO1 ja kunniapalkinto kera 3. sijan. Onnea Riikka ja Devi. Olette tehneet upeaa työtä!! Siinä missä me muut “taistelemme” tuon ikäisen parsoninpenikan hallinnan kanssa, te tahkoatte jo upeaa pistesarjaa kokeissa. Upea suoritus! Tsemppiä jatkoon ja tervemenoa avoimeen luokkaan!

Kuvassa tokomestari itse. Kuva: Riikka Byckling.

10.6.2011 Kivoja uutisia

Winha kävi keskiviikkona toko-kokeessa ja tulihan se alokasluokan ykkönen sieltä! :) Winha oli tosi hyvä. Paikallamakuu sujui rauhallisesti ja tyylipuhtaasti, huolimatta siitä, että vierestä katosivat kaverit pikapuoliin maahan menon jälkeen. Liikkeestä maahanmeno meni syystä tai toisesta istumiseksi ja nollille, mutta koska kymppejä kertyi kourallinen, pisteet riittivät kivaan tulokseen. Kyllä minä vielä opin paimenenkin ohjaajaksi!

Tänään käväisin katsomassa uutta tsekkituontiamme Bussea. Busse oli kyllä todella suloinen ilmestys! Ja mikä parasta, se tuntui olevan komean ulkomuotonsa ohella oikein reipas ja tasapainoisen oloinen nuori mies. Toivottavasti poika jatkaa kehitystään samaan malliin. Kiitokset ja onnea matkaan Bussen kanssa Saana ja perhe!

Päivän kuvissa viikon tokomestari ja uusi tulokas tämän päiväisissä leikeissään:

21.5.2011 AD Emma & muuta koetoimintaa

Onhan ollut viikko. Paljon on taas ehditty ja paljon on myös laiskoteltu. Emma on kuitenkin ollut ahkera ja kävi keskiviikkona juoksemassa AD-kokeen hyväksytysti. Erityisen rasittunut se ei kokeen jälkeen ollut ja lopun tottiksissakin oli normaalin innokas oma itsensä.

Minä harrastin välillä koiraharrastuksia ilman koiria ja kävin terrierien ja mäyräkoirien vesiriistakokeen sekä luolakoirien taipumuskokeen koetoimitsijakurssit. Tarkoitus ja tavoite on, että myös täällä Kaakon kulmalla saataisiin vesiriistaharrastusta vietyä eteenpäin ja ennen pitkää jokunen koekin pidettyä.

Kuvapläjäyksessä AD Emma toko-kentällä. (Kuva S. Rasimus)

11.5.2011

Viikonlopun toko-kokeessa oltiin osin epäonnisia, osin hyviä ja osin tosi huonoja. Winhalle alo2/147p ja Emmalle evl3/pisteitäenmuista.

Kenkkulaan kuuluu myös kivoja uutisia Tsekin maalta. Jos terveystarkastuksissa ja baer-testissä on kaikki hyvin, kotiutuu Suomeen uusi yhteisomistustulokkaamme. Tsekkipoika liittyy eläväiseen laumaan lapsiperheeseen tallikaveriksi, perhekoiraksi ja ehkäpä isännän jahtikaveriksikin. Toivotaan tästä pojasta mukavaluonteista ja reipasta kaveria niin arjessa kuin töissäänkin.

23.4.2011 Lappeenranta KV ym.

Lauantaina piipahdettiin Lappeenrannan kansainvälisessä koiranäyttelyssä. Parsonit arvosteli ruotsalainen borderterrierikasvattaja Carl-Gunnar Stafberg. Omista koirista olivat mukana Emma ja sijoituslikka Devi. Esitin lisäksi Villen Paolon (Tairngire Mercutio) joka tarvitsi näyttelytuloksen ennen keskiviikon luolakoetta jossa tavoittelee jo A-tulosta.

Emman tulokseksi tuli ERI1, SA, PN2, Cacib, joten sitä ei näillä näkymin Suomen kehissä enää nähdä, jos ei joskus innostuta johonkin omaksi huviksi.

Devin tulos oli junioriluokassa, ensimmäisessä näyttelyssään, 10 kk iässä EH. Arvostelu oli oikein mukava ja vastasi mielestäni Devin tämän hetkistä kehitysvaihetta. Kiitokset Riikka Devin esittämisestä. Devi on upeassa fyysisessä kunnossa ja treenien perusteella myös erittäinkin lupaavassa kehitysvaiheessa harrastusrintamalla. Sosiaalinen, itsevarma, kiva narttu.

Paolon kanssa jätettiin treenit väliin ja paineltiin suoraan kehään. ;-) Paolon arvostelu oli myöskin hieno ja tulos ERI2, SA, PU4.

Emman kanssa käytiin sunnuntaina vielä toko-kehässä ja suoriuduttiin sieltä sanalla sanoen erittäin heikosti. Uskon ja toivon, että Emma oli pääsiäisen treeneistä, kyläilevistä kavereista ja ulkoilusta väsynyt, eivätkä olosuhteetkaan hämärässä parkkihallissa olleet helpot. Ei siis kirvestä kaivoon (vieläkään).

Mirva koirineen vieraili meillä pääsiäisen ja treenaamaan ehdittiin hyvinkin. Parsonit tulivat kivasti keskenään juttuun eikä siten aikaa ja energiaa mennyt niiden vahtimiseen. Perjantaina lenkkeiltiin jopa kahdeksan koiran ja kolmen eri lauman kokoonpanolla mukavassa auringonpaisteessa Myllymäen maastoissa.

 

Mestarit Emma, Devi ja Rino, Myllymäen areenalla

 

 

Parsonien pyllyjä :) Vasemmalta oikealle Emma, Kiukku, Devi, Rino, Piitu sekä taustalla Winha

 

 

Kiirettä pitää Puntalan metsätaipaleellakin

 

12.3.2011 Terveystuloksia

Winhan lonkka- ja kyynärlausunto saapui Kennelliitosta. Annie Liman on lausunut lonkista: A / A ja kyynäristä 0 / 0. Kun Jaana Pätilä vielä aiemmin tutki polvet tuloksin 0 / 0, on hyvä jatkaa harrastamista terveiksi tiedetyillä nivelillä! :)

Onnea kasvattajalle ja pentueen pentusten omistajille. Winsuren koko W-tiimi (5 pentua) ovat nyt tutkittu kokonaisuudessaan. Jokaisen penskan molemmat lonkat olivat A:ta sekä kaikilla polvet ja kyynärät nollaa. Myös jokunen epävirallinen selkäkuva otettiin ja terveitä ovat. Hienoa!

3.4.2011

Emman kanssa osallistuttiin KKK:n toko-kokeeseen Kirkkonummella 27.3.2011. Pieni harjoittelutauko näkyi eikä kylmä ilmakaan tilannetta helpottanut. Ilman sen kummempia selityksiä, plakkariin kertyi pari nollaa ja tuloksena nippa nappa EVL3.

Tämä tuore eeveeälläläinen palkittiin kuitenkin edellisellä viikolla edellisen vuoden suorituksistaan. Emma on Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen vuoden 2010 paras toko-koira! :) Kiertopalkinto päätyi hyllyn päälle kunniapaikalle, yhdessä mukana kiertävän valokuvakansion kanssa. 16 vuoden paimenkoiraputki katkeaa, kun lisään kansioon jatkoksi ensimmäisen terrierin.

Emman agilityurakin on ollut huimassa nosteessa Tiinan ohjatessa sitä taidolla eteenpäin. Nyt ovat takana jo ensimmäiset möllikisat jotka menivät yli (omistajan) odotusten. Tuloksena viisi virhepistettä (kielto putkelta), neljäs sija, hieno rata ja iloinen ohjaaja. Hienoa työtä Tiina ja Emma, tosi lyhyellä yhteisellä kokemuksella! :)

20.3.2011

Päivitin sen verran sivuja, että poistin sivun laidasta “pikauutiset” toiminnon. Jatkossa tärkeimmät uutiset päivittyvät tämän sivun alle. Blogissa sitten pidemmät vuodatukset. ;)

Winha kävi keskiviikkona luustokuvissa ja hyvältähän ne kuvat näyttivät. Lääkärin mielipide oli lonkista A/A, kyynäristä 0/0 ja polvista 0/0. Aika näyttää mitä kennelliitto on kuvista mieltä.

Arttu on käynyt keinoluolatreeneissä ja toimii siellä erittäinkin mallikkaasti. Koostaan huolimatta se liikkuu putkessa kuin kala vedessä ja seuraavana edessä onkin kokeenomainen treeni, ennen kokeeseen ilmoittautumista.

Omien likkojen kanssa on metsästelty ja treenailtu kaikessa rauhassa sekä nautittu kevään auringosta.

21.2.2011

Kiukku on vuoden luolaparson 2010!!

Viikonloppuna pidettiin Parsonrussellinterrierit ry:n vuosikokous josta kantautui kotiin hienoja uutisia. Kiukku on voittanut huimalla piste-erolla vuoden luola-parsonkilpailun!!!

Siskonsa Tuittu (R. Cherry Berry) oli toinen ja kolmoisvoiton Repoketun kenneliin turvasi Hertta (R. Fireball) ollen jaetulla kolmossijalla. Onnea Sanna kasvattien hienosta menestyksestä!!

Omien koirien hienon menestyksen kruunasi Emman voitto vuoden toko-parson kilpailussa!